Pienyrittäjän somestartti -valmennuksen ovet ovat nyt auki!
Liity mukaan 12 viikon valmennukseen yrittäjille ja yrittäjyydestä haaveileville, jossa opit rakentamaan tuottavaa yritystoimintaa ja teet somesta yrityksesi tuloksellisimman myyntikanavan.
Nappaa paikkasi tästä!
12 viikkoa järjestelmällistä tekemistä
Selkeästi etenevän valmennuksen aikana saat oppi- ja tukimateriaalit viikoksi kerrallaan, pääset osallistumaan live-puheluihin, kysymään sinua askarruttavia kysymyksiä ja verkostoitumaan muiden tavoitteellisten kurssilaisten kanssa.
Kokemus syntyy tekemisestä
Valmennuksen tehokkaat opit ja menetelmät perustuvat siihen, mitä on testattu, analysoitu ja rakennettu toimivaksi kiireisessä arjessa.
Valmennusta vetävät kaksi yrittäjää, jotka ovat rakentaneet somemarkkinoinnin avulla tuottavat liiketoiminnat selkeällä, toistettavalla ja arkeen sopivalla mallilla - tuoden yli 140 000e myyntiä ensimmäisten kymmenen kuukauden aikana.
Kasvu lähtee toimivista pohjatöistä
Kun perusta on kunnossa, tiedät mitä teet ja miksi. Tämä näkyy tekemisessä, viestinnässä ja lopulta myös tuloksissa.
Valmennus auttaa rakentamaan pohjatyöt, rutiinit ja selkeät tavoitteet, joita pystyt viemään eteenpäin myös valmennuksen jälkeen.
"Kurssi tempaa tosi hyvin mukaansa ja kokonaisuus on rakennettu selkeästi eteneväksi. Asiat käydään läpi sopivassa tahdissa ja mukaan mahtuu kaikki oleellinen – jopa vähän enemmänkin – ilman että tulee olo, että olisi liikaa kerralla."
Kurssilainen 2025
"Pienyrittäjän somestartti on ollut oiva apu ymmärtämään ja selkeyttämään ajatusta oman yrityksen luomisessa someen. Projektisuunnitelma on kokonaisvaltainen ja sen sisältämät asiat tulevat oikeassa järjestyksessä, jolloin pystyy rakentamaan hyvän pohjan omaan tekemiseen."
Susanna, kurssilainen 2025
12 viikkoa inspiroivaa sisältöä ja tehokasta oppia
Valmennus sisältää 12 viikoittain avautuvaa moduulia, joista jokaisessa on useita opetusvideoita sekä selkeät PDF-oppaat, jotka auttavat viemään opitun käytäntöön.
1: Suunta ja yrityksen perusta
Laitetaan mindset, tavoitteet ja yritystoiminnan kivijalka kuntoon. Opit, miksi ajattelutapa on merkittävässä roolissa toimintaasi ja miten rakennat yritystä, joka sopii sun arkeen ja arvoihin.
2: Kirkasta yritysideasi
Kaivetaan esiin se idea, jolla on oikeasti potentiaalia tai kirkastetaan jo olemassa olevan yritystoiminnan suuntaa. Opit kiteyttämään, kenelle kohdennat toimintaasi, mitä tarjoat ja miksi juuri sinä olet oikea valinta.
3: Pienyrittäjän lisäansainta
Tutustut erilaisiin ansaintamalleihin ja digitaalisiin ansaintamahdollisuuksiin, mm. digituotteet, affiliatemarkkinointi, UGC sekä yhteistyöt. Ymmärrät, mikä malli sopii juuri sinulle ja miten voit alkaa rakentamaan monitulovirtoja ja pitämään toimintasi skaalautuvana ilman valtavaa työmäärän kasvua.
4: Myyvien materiaalien suunnittelu
Brändin perusteet, verkkonäkyvyys ja materiaalit, jotka eivät vain näytä kivalta, vaan myyvät. Saat selkeyttä siihen, mitä oikeasti tarvitset ja mihin panostaa erityisesti brändiviestintää suunnitellessa.
5: Implementoiti
Nyt tehdään. Otat opitut asiat käyttöön askel askeleelta. Tämä viikko tuo varmuutta ja konkretiaa, sekä lisäboostia omaan tekemiseen mm. valmentajien livepuhelun avulla.
6: Myyntipsykologia & Instagram
Opit ymmärtämään ostokäyttäytymistä ja hyödyntämään Instagramia myynnin tukena luontevasti. Ei tyrkyttämistä, vaan luottamusta rakentavaa näkyvyyttä.
7: Näkyvyyttä ja myyntiä
Rakennetaan toimiva sisältöstrategia ja myyntipolku, joka tuo näkyvyyttä ja ohjaa oikeat ihmiset sun pariin – maksamatta mainonnasta euroakaan.
8: Implementointi
Palataan tekemiseen, kirkastetaan suuntaa ja vahvistetaan rutiineja. Tämä viikko auttaa sinua luomaan pohjan, jota on helppo jatkaa myös valmennuksen jälkeen.
9: Kasvuviikko - sisällöntuotanto
Tehopostauskuuri, joka auttaa sinua ylittämään julkaisukynnyksen. Opit tuottamaan sisältöä tehokkaasti ja johdonmukaisesti ilman, että some vie kaiken ajan ja energian.
10: Sisältö & vuorovaikutus
Syvennät vuorovaikutusta ja rakennat luottamusta. Opit, miten sisältö ei ole vain julkaisuja, vaan tapa luoda yhteyttä, joka sitouttaa ja myy pitkällä aikavälillä.
11: Sisällön analysointi
Opit lukemaan dataa ja ymmärrät, mitkä sisällöt vievät sinua kohti tavoitteita – ja mihin sinun kannattaa keskittyä jatkossa.
12: Jatkosuunnitelma & skaalaus
Opit eri skaalausmahdollisuuksia, kuten valmennukset, jäsenyydet, webinaarit, podcast, sekä rakennat itsellesi realistisen ja motivoivan jatkosuunnitelman seuraavalle puolelle vuodelle.
Kaikki tuki, jota tarvitset menestyksekkään toiminnan tueksi
Valmentaja vastaa -koosteet
Saat ohjausta ja vastauksia viikottain kysymyksiisi valmentaja vastaa -koosteiden muodossa, jotta saat apua polttaviin kysyyksiisi, sekä ajantasaiset vinkit tukemaan kehitystäsi valmennuksen eri vaiheissa.
Live-puhelut
Säännölliset live-tapaamiset tuovat selkeyttä, suuntaa ja mahdollisuuden pureutua oikeisiin haasteisiin yhdessä valmentajien ja muiden kurssilaisten kanssa.
Mindset-koulutukset
Opit ajattelumallit, jotka ovat välttämättömiä kasvun mahdollistamiseksi, sekä saat uusia oivalluksia ja näkökulmia.
Yhteisö
Kurssiyhteisössä pääset verkostoitumaan muiden kasvunhaluisten osallistujien kanssa, jakamaan haasteita ja juhlimaan onnistumisia, sekä jakamaan yhteisiä kurssitehtäviä.
30vrk tyytyväisyystakuu
Liittyessäsi valmennukseen mukaan saat 30vrk tyytyväisyystakuun, jonka aikana voit peruuttaa osallistumisesi ja saada rahat takaisin kurssin julkaisemattomasta osasta.
Aikataulu
Ovet sulkeutuvat:
lauantaina 28.02.2026 klo 23:59
Valmennus alkaa:
maanantai 02.03.2026
Kesto: aloitusviikko + 12 viikkoa
Moduulit avautuvat viikoittain alkaen 09.03.2026
Elinikäinen pääsy
Valmennukseen osallistuvat saavat elinikäisen pääsyn opetusmateriaaleihin.
Huikeat bonukset (arvo 550€)!
Bonus #1: Verotus ja yrittäjyys -infopaketti (arvo 160€)
Bonus #2: Ilmaisten työkalujen hyödyntäminen (arvo 90€)
Bonus #3: Tekoäly yrittäjän apurina (arvo 180€)
Bonus #4: Sisällöntuotanto tekoälyllä (arvo 120€)
Liity mukaan valmennukseen
Tietosuojaseloste
SOMEPOLKU & Bisnesmutsi Oy